lauantai 27. joulukuuta 2014

Toffee

Jos kakut ei irtoa, ni mitenkä namuset?



Raakatoffee on sellaista herkkua, että sillä saadaan ja viedään sydän omaksi, jos on tarve!

Raakatoffee-idea lähti armoitetun leipuri-herkkutaituri ystäväni näppäimistöltä ja saavutti oman aamupäiväni sopivaan aikaan. 

Aloin välittömästi valmistaa pähkinävoita. Ja se on kyllä helppoa. Pähkinät uuniin paahtumaan ja sitten surautetaan tehosekoittimella tahnaksi. Oi että on sitten syvä ja täyteläinen maku.


                                                       Helppo ja ihana raakatoffee:

Sitten vaan sekaan surautetaan taatelit, hunaja, suola ja vesihauteessa sulatettu raakakaakaovoi. (35 astetta riittää) Pakasteeseen hetkeksi ja taas on pienessä suklaapuodissa uusi tuote.

Vaikea on tätäkään herkkua kuvailla. Mutta sen voin sanoa, että silmitön myrsky käy makuhermoissa.  Abrakadabra tään täytyy toimia!

Raakatoffeisiin on ohjeita netti pullollaan, joten oman lempireseptisi löydät varmasti kokeilemalla. Tässä muutama vinkki:

perjantai 26. joulukuuta 2014

Kevyt olo ja norja ruoto

Jos sinut on Jouluaattona joku pipipää pakottanut syömään raakakakkua, joka maistuu pakastetulle banaanille ja hileiselle kaakaojauholle, niin älä anna kokemuksen masentaa. Tartu raakaherkkujen maailmaan tuotakin ikävää kokemusta uhmaten ja tee itse HYVÄNMAKUINEN HERKKUSI.


Hyvä raakakakku maistuu pehmeän suklaiselle tai raikkaan hedelmäiselle tai muhevan mokkaiselle, joten sitä kohti.




Miksi se jauhaa aina vaan tuosta raakakakusta?

Raakakakku on helppo tehdä ja onnistuessaan sen maku on täyteläinen ja ihana. Se hellii kieltä ja mieltä. Se on suloista. Mutta raakakakun erinomaisuus ei liity vain makuun.

Kun tarkastelemme raakakakku reseptejä tai raakasuklaa reseptejä hieman tarkemmin, löydämme syyt, miksi suklaaherkut ja ihanat kakut edistävät aineenvaihduntaa, auttavat painonpudotuksessa ja tekevät "hetkessä elämisestä" helpompaa. Edistävät siis nautintoja kokonaisvaltaisesti ja herättävät elämään NYT eikä eilen tai huomenna tai surullisen kuuluisasti: SITKU.


Pohjaksi raakakakkuihin tulee usein taatelia ja jotain pähkinää. No mitä hyötyä niistä on painoaan hallitsevalle ihmiselle,  muuta kuin se ihana maku?

Taatelintallaajasta kannattaa siirtyä taatelin mussuttamisen puolelle, koska taatelin suloisia terveysvaikutuksia on useita. Jael kertoo näistä selkeästi blogissaan Appelsiinipuun alla. Referoin Jaelin tekstistä tähän taatelin hyödyt:
  • Päivittäinen taateliannos suojaa syöjäänsä valtimonkovettumatautia vastaan, sekä sydänkohtauksia ja aivohalvauksia vastaan
  • Laskee veren triglysleriinipitoisuutta, eli edistää sydänterveyttä
  • Parantaa veren lipidiarvoja
  • Veren rasvojen hapettuminen vähenee (Hapettuminen= DNA-vauriot, rasvojen härskiintyminen ja proteiinien vauriot..Syöpä ja sydänsairaudet)
  • Happo-emästasapainon hallintaa, eli edistää kehon kuonan poistoa!
Jo näiden vuoksi kannattaa syödä raakakakkua!

 
 

Pähkinät ovat verraton terveyspommi ja niiden eduista voi lukea vaikka kuinka. mm. Hyvä Terveys-lehden sivuilta. Pähkinät saavat: 
  • Iho kimmoisaksi, hiukset kiiltäväksi ja kynnet vahvoiksi
  • Solut jämeriksi E-vitamiinillaan
  • Omega-3 rasvahappojen ja antioksidanttien vuoksi auttavat alentamaan kolesterolia, lievittävät  tulehduksen oireita, vähentävät veren hyytymistä ja ehkäisevät sydämen rytmihäiriöitä sekä rintasyöpää
  • Eturauhasssyöpää, tulehduksia ja diabetesta hillitseviä vaikutuksia
  • Hyvien bakteerien määrän nousemaan, eli parantavat immuniteettia
  • Vitamiinipitoisina kehon tarpeet täyttymään, eli poistavat näläntunnetta. Tyydyttävät!
Eli jo raakakakun pohjan vuoksi raakakakkua kannattaa syödä, jos haluaa kehon koostumuksen kohdalleen ja olon virkeäksi.


Mitä raakakakkujen täytteet ja kuorrutteet sitten sisältävät ja tekevät kehon koostumukselle?

Kuorrutteissa ja täytteissä käytetään mm. kookosöljyä ja raakakaakaovoita sekä raakakaakaojauhetta.

Kookosöljylle on puolustajansa ja vastustajansa, mutta liity sinä kokeilijoihin!?
Päätä sen jälkeen leirisi. Vai pystytätkö oman leirin keskivaiheille, se on oma asiasi. Tätä nykyä kuulun itse kookosöljyn käyttäjiin ja kannattajiin.  Olen ollut erittäin, erittäin tyytyväinen sen hyviin vaikutuksiin  kehon koostumuksen parantajana. MCT-öljy on hitti rasvanpolton ja treenibuustauksen saralla ja se valmistetaan kookosöljystä, joten jos uskot MCT-öljyyn, uskot varmasti myös raakakakun voimaan!
Lyhyesti:
  • Termogeenisinä lisäävät rasvanpolttoa ja energiankulutusta
  • Imeytyy solujen käyttöön tehokkaasti
  • Poistaa makeanhimon ja napostelun tarvetta

Raakakaakao ja raakakaakaovoi ovat superruokaa, jotka luonnostaan ovat erittäin ravinnerikkaita raaka-aineita. Aivotoimintaan ja mieleen näillä aineilla on syvät, hyvät vaikutukset.
Paras vaikutus, jonka itse olen huomannut on ehdottomasti maku ja se, että en enää pysty syömään muita makeita. En irtokarkkeja saatika suklaata. Raakakaakaovoi, raakakaakaojauhe ja kookosöljy ja näistä tehty suklaa. -Saa tytön kehräämään suloisesti.


Raakaleivontaan uppoutuminen tekee varmasti harppauksia kehonkoostumuksen parantamisessa, eli terveyden edistämisessä. Ihanuuksia  mm.tulehdusten poistamisessa. Vatsan- ja suoliston toiminnassa ym.ym.

Maria Lönnqvistin ohjeilla myös allergiset pääsevät  osaksi raakaleivonnan riemuista. Marian ohjeet ovat kyllä hyvää muistutusta myös kovetulle raakaleipurille!



Älä tyydy väkisin tarjotun pakastetun banaanin ja hileisen kaakaojauheen makuun!  Kokeile suussa sulavia raakakakku- ja raakasuklaareseptejä!



torstai 18. joulukuuta 2014

Jouluherkkuja

Olen uppoutunut suussa sulavien herkkureseptien maailmaan Maria Lönnqvistin raakaleivontakirjan myötä, enkä voi olla nostamatta aihetta esille vielä uudestaan. Edellisestä kirjoituksesta huolimatta.

                                                  (Pehmeä hedelmä-suklaakakku s.70)

 Joulupöydän herkut houkuttavat ja ovat hyvällä omallatunnolla nautittavissa, kun valitaan ihanat kasvikset ja salaatit, kalat ja lihat ja rakentavat makeat herkut.


                             (Kinuskikakku s.47 Kirjan kannessa : vadelmasuklaakakku s.52)

Jotta joulu ei menisi kieltäytyessä ja lopulta konvehtirasian molempiin kerroksiin sortuessa, tarjoan vielä tässäkin tekstissä vaihtoehdoksi Maria Lönnqvistin  "Raakaleipurin parhaat kakut"- kirjaa ja reseptejä.

                                                           (Kinuskikakku s.47)

Hehkutus ei ota loppuakseen, koska kirja sisältää niin mahtavasti ohjeita ja vinkkejä raakaleipurille upeine kuvineen ja resepteineen. Olen kokeillut viittä eri kakkua, osaa useampaan kertaan (niiden jo loppuessa) ja jokainen on ollut erinomaista herkkua.



Herkullisuuden lisäksi ne ovat ravinteikkaita ja täyttävät kehon tarpeita niin totaalisesti, että olo on virkeä, onnellinen, ei turvonnut ja ylpeäkin. Suosittelen jokaista vähänkään kiinnostunutta tilaamaan tuon kirjan, kun sitä ehkä vielä on saatavissa. Monista kirjakaupoista se on loppu, mutta täältä: CDON sitä vielä sai tilata. Tuli nopeasti. On edullinen(Prismassa maksoin omastani hitusen alle 30€).



Mitä muuta kannattaa ostaa kuin kirja?  Hunajaa Kristiina Moilaselta, taateleita, erilaisia pähkinöitä, kookoshiutaleita, raakakaakaojauhetta, raakakaakaovoita, kookosöljyä, banaania, omenoita, porkkanoita, suolaa.






















Marian kirjassa on kyllä selkeät ohjeet raaka-aineista.  Perushomma on se, että pohjaksi tulee taateleita ja pähkinöitä, (suolaa) . That's it.  Täytteeksi raakakaakaojauhoa, hunajaa  ja pähkinöitä.  Versioita on sitten vaikka kuinka. Niistä tarkemmin kirjassa.


Jouluksi voi valmistaa pöydät täyteen erilaisia ihania makeita herkkuja, jotka saavat mielen iloiseksi ja kropan jaksamaan. Kehonkoostumuksen kiittämään.


Suosittelen lämpimästi ottamaan askeleen raakaleivonnan pariin.  Hyvä tehosekoitin ja irtopohjavuoka takaavat onnistumisen.  Oikean, sopivan herkuttelun ollessa sallittua, on painonhallinnassa taas yksi ihana elementti lisää.


Annoskoko on taas se "kourallinen". n.1dl (kolmasosa muumimukista) ja todentotta se riittää. Maku, koostumus ja ravinteet ovat niin kohdallaan. Menee välipalana, ateriana ja herkkuna. (Kun muistaa kasvikset kaveriksi)



Hyviä herkkuhetkiä, innostunutta oloa ja kepeitä vartaloita!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Raakaherkut

Jos et ole vielä kokeillut, niin toivottavasti kipinä tarttuu jossain vaiheessa ja teet sen!
Raakakakut Maria Lönnqvistin tapaan ovat murskaavan positiivinen kokemus. Ohjeet ovat ylihelppoja ja kakut todella, todella nopea valmistaa. Maku järisyttää pientä ihmistä!

Mutta MIKÄ idea niissä on laihduttajalle, treenaajalle ja kehon koostumuksen muuttajalle? Nehän sisältävät tuhottomat määrät kaloreita ja hedelmien & pähkinöiden hiilihydraatteja?

                 (sumea puhelinkuva mokkasuklaakakusta ja kookostiramisu-kakusta. Syvää herkkua.)

Se on totta, että  raakakakut ovat erittäin vahvasti ravitsevia ja niissä on paljon energiaa. Mutta. Koska se on hyvin imeytyvässä muodossa ja siirtyy helposti solujen hyötykäytöön BENSAKSI, eikä varastoituneeseen muotoon rasvakudokseksi, on raakakakkujen ylivertaisuus voittamatonta!

Itse irtokarkkifanina olen todella onnellinen, ettei enää tarvitse yhtään pohdiskella karkkihyllyjen äärellä, että "Ottaisko jonkun pienen?"  Nyt saa tuoda nenän eteen kulhollisen irtonamuja, eikä tee mieli yhtäkään. Ei vaan halua.
 Koska kaapissa on raakaherkkua, jota voin ottaa makeanhimoon. Ja se tuo elimistölle virkeän olon ja lihaksille käyttövoimaa. Ravinteikkaana se hillitsee nälkää, eikä viimeisen parin kuukauden aikana ole tarvinnut miettiä syövänsä kovimmankaan treenin jälkeen kattilallista kaalia ja hirvenlihaa. Normaali annos ruokaa ja pala suklaakakkua päälle. Oi että on nälkä pistetty tatamiin ja olo ihana.



Rahkat ja viljatuotteet välipalana ja tankkaukseen ovat ihan hyviä, mutta tuottavat monelle tukkoista oloa ja kerryttävät nopeasti jenkkakahvaa. Raakakakkujen ravinteikkuus TÄYTTÄÄ, TYYDYTTÄÄ JA ANTAA VIRTAA, mutta samalla rasvakilot karsiutuvat kohisten.

On jumalaista syödä joka päivä herkkuhetkeen, tankkaukseksi tai palautukseen pehmeää suklaakakkua ja tietää laihtuvansa!


Itse leivon tällä hetkellä Maria Lönnqvistin ihanan " Raakaleipurin Parhaat kakut" -kirjan ohjeilla ja jokainen testaamani resepti on ollut juuri kuvan- ja lupausten mukainen.

Resepteissä käytetään tavallisia, tuttuja ainesosia ja pian sitä tutustuu, jos ei ihan jokaista tunne.

Mutta pääosin : Luumua, taatelia, erilaisia pähkinöitä, hunajaa.
Kannattaa tutustua raakakaakaovoihin, raakakaakaojauheeseen ja kookosöljyyn (useimmiten löytyy päivittäistavarakaupoista pähkinöiden, luontaistuotteiden tai lisäravinteiden läheisyydestä ja tietysti netistä voi tilata), niin järkyttävän suussasulavat , makeat nautinnot ovat käsillä. Itse lisään jokaiseen pohjaan ja jokaiseen täytteeseen ihan reilusti suolaa. Se tuo makeuden esiin vielä paremmin ja terävöittää maun huippuunsa. Ohjeissa toki onkin suola: Ripaus. Minulle ripaus on pohjaan ainakin 1 rkl. jopa kaksi. Ja saman verran täytteisiin.


Marian kirjassa on kunnolla neuvoja ja ohjeita, sekä upeita, suussasulavia reseptejä. Ohjeet ovat kuin aapisessa. Ei tarvitse monimutkaisia kiemuroita, että onnistuu, vaan yleisesti raakakakun teko menee näin: Lisää aineet tehosekoittimeen. Surauta niin kauan, että seos on tasaista. Seos vuokaan. Pakasta 20 min.


Monelle herää kysymys: "Onko ne vaikeita tehdä?" Ja "Maistuuko ne miltään?" 
Kirjan hankkiminen ja raakakakkujen leipominen on ehdottomasti vaivan väärti. (toki ihania reseptejä löytyy netistä mielin määrin! mm. Marian sivuilta löytyy ladattava reseptivihkonen)  Todistelu ei liene tarpeen, kun pääsee itse tekemään konditoriatuotteiden tasoisia herkkuja!



tiistai 9. joulukuuta 2014

Tavoite ja Matka

Yksi merkittävä painonpudotuksen estäjä ja lihojen turhanaikainen lisääjä on lyhytjänteisyys, kärsimättömyys ja malttamattomuus.


Laihduttamisen aloittaminen, painonpudotusryhmiin ja nettivalmennuksiin osallistuminen innostaa ajatuksena valtavasti. Se saa aikaan tunteiden ja ajatusten ryöpyn. Ihminen valmistautuu, innostuu ja alkaa toteuttaa uutta elämää isolla myötäotteella. Siinä tohinassa tulee hetkeksi kaikkivoipaisuuden tunne ja olo onnistumisesta. Usko tehokkuuteen, voimaantumiseen ja eteenpäin menoon.

Sehän on hieno asia. Tunne lähentelee rakastumisen tuomia positiivisia olotiloja, innostuneisuutta ja muita hienoja vaikutuksia. Uuden alku tuppaa tuomaan paljon virittäviä ja jännittäviä tunteita sekä fyysisiä reaktioita.



Samalla ajatus päämäärästä saattaa horjahtaa väärälle raiteelle. Innostuksessa ja uutuuden huumassa tärkein, eli  väsymättömän ja sisukkaan työn ajatus voi kadota. Kärsivällisyyden tilalle tulee malttamattomuus.

Malttamattomuus on yksi suurimmista painohallinnan vesittäjistä. Vaikka järki sanoo, ettei 2-5 päivän aikana voi vähentää rasvakudosta 20 kiloa, niin malttamaton mieli odottaa sitä silti. Jos ei nyt ihan 20 kiloa, ni ainakin 13..??

Jos tavoite ja päämärää on mietitty tarkasti, mutta kuljettava reitti siinä lähtökohdan ja napakympin välillä on jätetty pohtimatta, jää määränpää melko varmasti saavuttamatta.

Siispä seuraava tehtäväsi on kartoittaa nuo kolme asiaa ja varsinkin se nro.2. Kun reitti on pohdittu ja mietitty tarkasti, tulee onnistuminen tapahtumaan kepein siivin.


Kun aloitat elämäntapasi muuttamisen ja tavoitetta kohti tähtäämisen, niin aina ensimmäisenä: Lataa ja VARMISTA! Hae hyvä, horjumaton asento. Kirkasta katse kohteeseen ja valmistele ase toimintakuntoon. Sinulla on täysi lipas kovapanoksia, mutta et ammu yksittäislaukauksia hätäilemällä, vaan ajatuksen kanssa, rauhassa.  "Kolme laukausta, omaan tauluun, omaan rauhalliseen tahtiin. Saa ampua."
Joku kekkuli se siellä on unohtanut taas käyttää vaihdinta ja ampuu kertatulen sijasta sarjatulta. Tämä samainen vekkuli on niin hätäinen, että ensimmäisinä päivinä hän pudottaa painostaan 2-3 kiloa ja se onkin hänen lopullinen tuloksensa, vaikka tavoitteena oli 20 kiloa miinusta rasvakudokseen.
Hän tuskailee jo toisella viikolla sitä, miten painon pudotus alkoi hidastua ja jämähti lopulta kokonaan. Ja vaikka miten valitsee oikeita annoskokoja, sopivia raaka-aineita ja riittävät määrät vettä, niin "Mitään ei tapahdu!?"

Odotus alkaa olla jäätävissä mittasuhteissa ja sen mukainen  pettymys on mahtipontinen. Pettymys johtaa lipsumisiin ja lipsumiset tavoitteen täyttymättömyyteen. Oravanpyörä ikuisena laihduttajana on valmis. (Sen tittelin voi muuttaa, kun muuttaa ajatusmaailmaansa ja asennettaan)
Esiin alkaa nousta "kilpirauhasen vajaatoiminta-kortti" ja muut sairaudet, koska "Mitään ei tapahdu, vaikka mä syön ja liikun ihan oikein."



Tämä pettymys, sahailu ja voivottelu voidaan välttää täysin, miettimällä tavoite kirkkaaksi ja pohtimalla tarkasti se koko MATKA siinä ampumapaikan ja maalitaulun välillä. Matka on pitkä ja kohtuullisen hidas. Edetään pienin askelin.  Se saattaa sisältää nousuja ja laskuja läheltä tarkasteltuna paljonkin, mutta suunta on laskeva kuin petolinnun nokka.

Siispä tämänkertaiseen tehtävään. Mieti ensin parin kirjoituksen takaista tehtävää rentoutumisesta, ota se taas käyttöön. Rentoudu ja rauhoitu aina, kun tunnet pettymystä ja tuskaa malttamattomuuden ja seisahtaneen paikallaan junnaamisen vuoksi.


Mieti oma tavoitteesi ja sisäistä se, etteivät kilot karise siitä ilosta, että olet PÄÄTTÄNYT pudottaa ylimääräiset läskit lanteilta. Ne karisevat niistä valinnoista ja siitä aktiivisuudesta, mitä sinä toistat itsepintaisesti ja peräänantamattoman jääräpäisesti MATKALLA pilkkaan. Määränpäähän. Ole rauhallinen ja muistuta rennosti: Kaikki liittyy. Syön tikkana ateriarytmin mukaan ja luotan vahvasti siihen, että tulosta tulee. Minulla ei ole mitään hätää. Tämä homma toimii.


Sinä rauhoitut tekemisesi äärelle. Olet itsevarma, luja, totuudenmukainen, pettämätön, vakaa, epäröimätön ja uskollinen oman tekemisesi suhteen. Päivästä toiseen, viikosta seuraavaan, kuukaudesta kukonlauluun. Sinä rauhoitut miettimään koko matkaa. Nyt on tämä päivä ja tämän päivän teot. Huomenna huomisen ja kahden kuukauden päästä sama jatkuu. Tulokset tulevat aikanaan. Kesäkuussa hepenet hulmahtavat kevyinä ja väljinä päälle ja olo on virkeä, energinen ja tyytyväinen.

Kepeä ja virkeä olet kyllä jo matkanvarrella, mutta onnistumiset tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Tässä ryhmässä on mahdollista pudottaa n.20 kiloa painoa ihan rauhassa kesään mennessä. Jokaisen, jonka BMI sen sallii. Mutta vain ne onnistuvat, jotka sisäistävät sen, että jokainen päivä vie eteenpäin kohti tavoitetta. Myös ne päivät, jolloin puntari näyttää +300g. 
Jos plussatulos saa aikaan pettymyksen ja epäröinnin ja siinä sivussa muutaman suklaakonvehti luiskahtaa suuhun, kuulut siihen hätäiseen sarjatulisakkiin, joka ei vielä tällä kertaa pääse tarkka-ampujiin, mutta on kuitenkin oikealla tiellä.


Opettelu on hauskaa, oppiminen on ihanaa ja saman kiinnostuksen jakava ryhmä innostaa osallistumaan mukaan ihan jo keskustelun vuoksi. On kiva jakaa asioita ihmisten kanssa, joita varmasti kiinnostaa ja jotka syttyvät ja sytyttävät.


Varmista oma syttymisesi, sytyttäjänä toimimisesi ja pitkään palava liekki miettimällä RAUHALLISESTI tulevaa matkaasi. Miettimällä välietappeja ja sitä varmuutta, joka sisältäsi kaivautuu sen vuoksi, että tunnet tekeväsi oikein. Sen vuoksi, ettet usko rimpuiluun ja pikavippeihin, vaan luotat tinkimättömän työn tuloksiin. Pitkällä aikavälillä.

Konkretisoi siis ne kolme:

  1. Lähtökohta
  2. Matka
  3. Päämäärä
 Mieti varsinkin tuota kakkoskohtaa. Millä keinoin sen taivallat ja mitä siltä odotat. Miten suhtaudut tekemisen varmuuteen. Miten tylsyyteen ja paikallaan junnaamiseen. Miten pettymykset sinuun vaikuttavat. Mitä tekoja ja ajatuksia päässäsi pyörii niinä hetkinä, kun et tunne oloasi kovin liikunnalliseksi, innostuneeksi tai virkeäksi. Mitä tapahtuu, kun olet nuhakuumeessa kesken painonpudotusprojektin. Miten suhtaudut onnistumisiin?
Painonhallinnan kannalta useille tuttu haitallinen  ajatus- ja käytösmalli on se, missä hyvän ruokailurytmin sekaan tulee häiriö. Suklaakonvehti napsahtaa suuhun kauppakeskuksen maistelupisteeltä tai veljenpojan synttäreillä tulee otettua hyvien valintojen päälle pala mehevää täytekakkua. Kumpikaan noista tempuista ei harvoin toteutettuna vaikuta matkaan tai tulokseen heikentävästi. Mutta. Sen jälkeinen ajatusmaailma ja toimintojen ketju vaikuttaa. Jos pitkäjänteisyys puuttuu, niin usealle käy satunnaisen herkkuhutun kohdalla niin, että ajatellaan repsahdus kohtuuttoman suureksi. Mittasuhteet kasvavat ja pettymys lävähtää tiskiin. Hanskat siinä mukana.  Olkoonpa sitten vaan. Vedetään surutta huttua, kun tuli kerran tehtyä tämmönen. Kokeillaan huomenna sitten taas tarttua toimeen.



Jos meillä on pitkäjänteistä sisua ja lujuutta, voimme konvehdin sulaessa kielelle, nostaa päähän ajatuksen: "Kaikki liittyy."  Syön tämän nautinnollisesti ja jatkan kohti tavoitettani ihan normaalisti. Haluan olla tavoittelemassani olossa ja kuosissa suunnittelemassani aikataulussa. Tämä suklaa ei kaada tavoitettani ja olen kyllä tuloksissa oikeaan aikaan. Tiedän, että huomenna, ylihuomenna, kuukauden päästä, puolen vuoden päästä minä olen siellä missä pitääkin. Syön tämän, mutta en ota enempää. Syön ja nautin, mutta nautin myös siitä, että tulosta tulee. Mietin konvehtirasian edessä sitä, että tällä ruokavaliolla minä pystyn muutoksiin. Tätä ruokavaliota noudattaen olo ja muoto muuttuu. Kun kirkastaa ajatuksen tavoitteesta ja matkasta päähänsä erittäin selväksi, on helppo tehdä valintoja sen mukaan. On helppo käyttäytyä itsensä eduksi.
Kun tuo onnistumisen, lujuuden ja pitkäjänteisyyden vahvuus valtaa mielen, pystyy ihminen vahvana ja varmana kieltäytymään itsensä vahingoittamisesta turhalla hutulla.



 Kaksi lausetta, joita joutuu kuulemaan ja lukemaan joka tiedotusvälineestä, missä ihmisiä haastatellaan:
  • " Mä haluan aina kaikki mulle nyt heti."  ja
  •  "Mun työssä/arjessa on se hyvä puoli, että ei oo kahta samanlaista päivää."
Jos haluat erottua massasta ja olla hieman erilainen, älä käytä noita kahta lausetta. IKINÄ!

Ala työstää ensimmäistä. Tee itsestäsi se henkilö, joka haluaa asioita pitkäjänteisesti, kärsivällisen ja sisukkaan työn kautta. Tuo iänikuinen jankutus: "Kaikki-mulle-heti-tyypistä" saa jäädä niille jankuttajille. Vaihda sinä  toinen levy: "Mä haluan että mun päämäärä on niin vaativa, ettei sitä hoppuhousuna ja helposti nappaa. Mä olen kärsivällinen ja sisukas tekijä ja sen mukaiset on mun tavoitteetkin."


Ja toinen erottuminen pärjääjäksi toteutuu lauseella: "Mun arjessa on hyvä rutiini. Nautin siitä, että tiedän päivän kulkevan vahvasti itseni kannattelemana. Tutusti samaa rataa.  Minä päätän ja tiedän, mitä mun elämässä tapahtuu. Jokainen päivä on isolta osin samanlainen, vaikka siihen ulkoa tulee luonnollisesti muuttujia." 

Lähde työstämään sinun ihanaa,  tavallista ja toistuvasti samanlaista arkea pitkäjänteisesti ja sisukkaasti.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Miten pysyä Joulu solakkana ja jaksavaisena?

Pukin on kerettävä ja mahduttava joka savuun. Se ei ole aktiiviselle ikäihmiselle vaikeaa, koska ammattitaito on mittava. Teräksinen veteraani pysyy kuosissa savupiippujumpan ja sopivien annoskokojen/valintojen vuoksi.


Miten pukkia odottelevat lahjansaajat mahtuisivat nahkoihinsa rehevän jouluherkkutarjonnan keskellä ja jälkeen?


Helposti. Valitsemalla joulupöydän tarjottavat niin, että ne täyttävät kehon ja mielen joka tarpeen.
Ravinteikkaalla ruualla on tämä TYYDYTTÄVÄ ominaisuus. Ravinteikas maistuu hyvälle, sisältää kehon tarvitsemat ravinteet ja antaa sopivasti energiaa, nostamatta verensokeria suihkuna korkeuksiin.

(Tämänkin tekstin kuvat Sporttisen muodonmuutoksen- ruokapöydistä ja kameroista. Aktiivinen liikkuja viittyy, Mavja viittyy, kuuvaaja viittyy,zumbaaja viittyy...)

"Jaa, että pitäis sitä alkaa joulupöydässäkin säästelemään ja valkkaamaan?" Tuon lauseen kyytipoikana voi esiintyä kurtistunutta otsaa.  Mutta valkkaaminen ei taida poiketa millään muotoa normaalista joulupöydän toiminnasta. Siellä runsauden keskellä jokainen hieman valkkaa, jopa säästelee. Perinteisessä joulupöydässä on niin paljon erilaista tarjottavaa, että väkisin tulee valkattua itselleen mieluisaa.  -Ja ehkä hieman väisteltyä lipeäkalaa.


Ongelma ei siis taida olla valitseminen joulupöydässä, vaan se kaikki toiminta, mikä liittyy joulun odotukseen. Napostelu, joka tuntuu kuuluvan joulunaikaan.
Glögi viittyy, pipavit viittyy , tovtut viittyy, sukvaat viittyy. Kaikki viittyy!

http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/putous/uutiset/artikkeli/putous-otti-kantaa-kohuun-nyt-sita-ylapaahuumoria/4471292


Miten joulunaika ja kaikki muutkin juhlatilanteet sitten saataisiin sujumaan niin, ettei tarvitsisi huolehtia luonnon suomaan nahkapukuun mahtumisesta? Miten olo olisi virkeä ja jaksava eikä kiristäisi?

 


Pysähdytään ensinnä ajattelemaan sitä, mikä miedät joulun aikaan saa syömään ja sitä kautta myös väsymään normaalia enemmän:
  • Tapa
  • Tarjonta
  • Seura
  • Yleinen käsitys
  • Mahdollisuus
  • Joutilaisuus
  • Tylsyys
  • Rentoutumiskeinojen haku



 Siinä lista, joka pätee isolta osaltaan aika monen kohdalla joulunaikaiseen kinkkuuntumisilmiöön. Vaikka viettäisit töissä koko joulunajan ja olisit vuoden kiireisimmän sesongin hoputtama, liittyy jouluun silti olettamus kiireettömyydestä ja rauhasta. Sitä yritetään usein hakea kiireen keskellä ruuasta ja varsinkin hutuista. Ja jos sitä joutilasta aikaa sattuu aidostikin olemaan, kulutetaan sitä soljuvasti suklaan ja suolaisen parissa.


Meidän ei tarvitse väkisin muuttaa mitään joulussamme, mutta annetaan itsellemme VAIHTOEHTO, jotta voimme pysyä kuosissa ja raikkaina.

Se vaihtoehto on ravinteikkaiden herkkujen ja ruokien valmistaminen ja valitseminen. Siihen perinteisten rinnalle. Tee kaikki perinteiset herkut ja pidä kiinni niistä ilolla tai uhmalla, mutta tee ainakin yksi vaihtoehto mukaan. Tee se jo ehkä joulun odotuksen aikana. Ei pelkästään joulupöytään.

"EN KYLLÄ JAKSA EES LUKEA!!! AARRRGGGHH.... ALKO SAMANTIEN RIEPOMAAN!"



Kun valitsee ravinteikasta kupuun, niin jaksaa paremmin lukea ja hermokin pitää paljon napakammin. Suorastaan lepää jousillaan.
Siispä toimeen.


Joulua odotellessa tortut ja piparit paistuvat tiuhaan ja torttu onkin monen jouluherkuista ykkönen.
Sen on hiilihydraattipitoisuudeltaan ja heikkoarvoisuudeltaan myös ykkönen. Voin, sokerin ja vehnäjauhon liitto on tyrmäävä. Väsyttää, turvottaa, kivistää ja lisää rasvakudosta.


Ravinteikkaat herkut ovat tyrmääviä ihan toisella tavalla. Niiden makeus tulee aidoista hedelmistä, vihanneksista, pähkinöistä ja muista raaka-aineista joiden mukana leivonnaisiin ja herkkuihin tulee julmetusti antioksidantteja, fytokemikaaleja, ravintokuituja, vitamiineja, kivennäisiä, hivenaineita ja hyviä hiilihydraatteja.
Hedelmät ja vihannekset laskevat ravinnon rasvaenergiaprosenttia niin, että hoikistuminen helpottuu. Hedelmä- ja kasvispitoisuutensa vuoksi raakaherkut suojelevat mieltä. B-ryhmän vitamiineja kutsutaan hermovitamiineiksi ja niillä on tärkeä rooli mielialan säätelyssä; niiden puute voi aiheuttaa hermostuneisuutta, ärtymystä ja jopa masennusta. Kasviksista, pähkinöistä ja hedelmistä (toki muistakin ravinteikkaista ruoka-aineista) löytyy paljon näitä B-ryhmän vitamiineja.


 Huttuherkut houkuttavat, koukuttavat ja suorastaan pakottavat syömään ylenmäärin. Niiden ravintoarvo on heikko, eikä keho saa tarvitsemaansa, joten se huutaa lisää. Se haluaa täyttymyksensä, bensiininsä ja rakennusaineensa.
Tulee pettymys ja himo yhtäaikaa. Käsi työntää uutta annosta suuhun, vaikka iso osa mielestä ja kehosta taisteleekin jo ristiriitaisesti vastaan.Vatsalaukku ykköskärkenään.
Huttuherkulla on taipumus tylsistyttää ja väsyttää, koska se ei sisällä vitamiineja ja kuituja. Se ei rakenna juuri muuta, kuin rasvakudosta.
 Huttuherkkuihin kuuluu nopeiden hiilihydraattien vuoksi himoitseminen, mutta niihin on usein lisäilty UMAMIA , joka saa syömään enemmän, kuin haluaisikaan. Umami on aminohappoa; glutamiinihappojen suolojen makua, jota löytyy monista eri ruoka-aineista, mutta sitä käytetään  monissa ruuissa herkullisuuden lisääjänä, lisäaineena.


Ravinteikkaat valinnat ja raakaherkut sisältävät kehon tarpeisiin vastetta. Ravinteikas ruoka täyttää solujen pyynnöt, jolloin tarve tulee tyydytetyksi ja turhautuminen poistuu. Ravinteikas ruoka tuo kokonaisvaltaisen tasapainon.


Niin helppoa on painonhallinta. Se on sisäisen epätasapainon muuttamista tasapainoksi. Kun kehon tarpeisiin vastataan ravinteikkaalla ruualla, tarpeen tyydytys johtaa tarpeen vähenemiseen.



Joulupöydässä on helppo löytää tasapino ja tyydyttää tarpeet. Kinkku, rosolli, maltillinen määrä laatikoita. Salaatit, juustot, graavilohi. Sinapit, sillit ja sienisalaatti. Paahdetut punajuuret, kalkkuna ja juureskuutiot. Paljon ravinteikkaita vaihtoehtoja, joista koota sopivat itselle.
 2-3 tunnin välein täytyy joulunakin syödä!


Joulun ja arjenkin keskellä on hyvä hemmotella itseään myös makeilla herkuilla. Asketismissa on paljon ihmistä kehittävää, mutta totaalikieltäytyminen johtaa usein hunningolle.
Voimme toki pyrkiä asketismilla kehittämään itsekuria, halujen ja himojen hallintaa ja hyveiden harjoittamista sekä yleensä myös mietiskelevää elämää. MUTTA. Noita samoja asioita voi harjoittaa ja toteuttaa lisäämällä ruokavalioonsa raakaherkkuja!



Silloin kieltäytyminen poistuu. Kohtuullisuuden, keskitien ja tasapainon oppiminen saapuu pehmein askelin elämään.  On ihana oppia ja löytää!  Sitä raakaherkut ravinteikkuudellaan tuovat elämään.

"NO MUTTA EIKÖS NE OO AIKA VAIVALLOISIA TEHDÄ?"

Kun paloittelee ainekset tehosekoittimeen ja surauttaa napista, on raakaherkku yleensä valmis. Ehkä pakastaminen vielä terävöittää makua hieman. -Niin vaikeaa on raakaherkkujen valmistaminen. Ei kohotusaineita tai -aikoja. Ei pöllyäviä jauhoja. Sekoitus ja valmis!(Itse en enää edes liota pähkinöitä. Tuleepahan se rapsakkuus "keksipohjiin" ja kunnon purutuntuma.)

Vierastan sitä, jos täytyy nopealla tahdilla tutustua uusiin ja kummallisen nimisiin tuotteisiin. Sisältäni kuoriutuu esiin "lidlimainoksen isä".
Helpotus on se, kun huomaa, että raakaleivonnassa löytyy myös hyvin paljon reseptejä, joissa on ihan perinteisiä raaka-aineita.  Ja jos esim. psyllium-jauhe ei kuulosta tutulle, niin vaikka hampun siemenillä voi korvata. Tai mantelijauholla.

KOKEILE IHMEESSÄ! Voit hyvällä omallatunnolla nauttia makeista herkuista päivittäin, kun valitset raakaherkut. Raakaherkkujen avulla opitaan kuin itsestään kohtuus ja sopiva annoskoko. Ei tarvitse kieltäytyä tai tuskailla lisää hinkumisen kanssa. Sopiva annos raakaherkkua täyttää tarpeen, tuo tasapainon ja olo on jaksava. Upea fiilis, kun hermostunut kaapilla ramppaaminen ja "ottaisko jotain"-olo poistuu luonnollisesti.

Näiden herkkujen pääraaka-aineena käytettään yleensä pähkinöitä ja allergiselle tämä on kuin isku vasten kasvoja. Mutta ei hätää. Raakaherkkuguru, bloggaaja,  Hannamari Rahkonen pelastaa tässäkin asiassa: "Jos et voi käyttää pähkinöitä, voit korvata ne esimerkiksi liotetulla tattarilla."  Joten pähkinäallergikotkin pääsevät nauttimaan raakaherkuista. TATTARI!


Yleensä hutusta tulee väsynyt, pöhöttynyt, hidas ja raskas olo.
Raakakakut ja raakamakeiset vastaavasti vähentävät unen tarvetta, tuovat virtaa ja auttavat jaksamaan. Tietysti: Kasvisten ja hedelmien vitamiinit ja flavonoidit ovat ihmiselle hyväksi. Jos haluat jaksaa joulun aikaan, kokeile raakaherkkuja jo tänään. Saat syödä hyvällä omallatunnolla makeita herkkuja ja olosi on tasapainoinen, painosi pysyy kurissa.

Eikai tässä ole enää mitään epäselvää! Sillai kai. Hiuka pehmeet touhuu!

Jatkuvasti käytössäni oleva sivu kertaamiseen:
 RAAKAKAKKUJEN ABC, HANNAMARI RAHKONEN

Joulunajan leivontavinkkejä:

-JOULUTORTTU, RAAKARAVINNON TYYLIIN
-PERINTEISET PIPARKAKUT, RAAKARUOKA
-MAUSTEKAKKU
-SYNTINEN SUKLAAKAKKU
-JOULUINEN RAAKASUKLAAKAKKU

Ps. Sokeri ja jauho-yhdistelmä on vain tapa! -Tavan voi muuttaa.

"Hellattoman kokin" innostamana: